keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

HELKA Vasiten Aito Supermärri


Helkaseni

Etsin terapian avustajakoiraa: sain samaan pakettiin lahjakkaan paimenen, taitavan nenätyöläisen ja viimeisimpänä valloituksena yllättävän hyvävireisen ja yhteistyökykyisen (toko)/rallytokokaverin. Kaiken lisäksi koiran, joka rakastaa kaikkea ja kaikkia suurella sydämellä, osallistuu ihan jokaiseen puuhaan mökillä ja kotipihalla ja valloittaa öisin puoli sänkyä. Ja vielä: Helka johdatti kipinään perustaa kennel ja tehdä ainakin yhden pentueen.




Helka on neljäs koirani. Tällä hetkellä laumassamme asustaa australiankelpie uros Hukka (kastraatti) Helkan kaverina. Helka on pennusta saakka kulkenut mukanani paitsi taideryhmissä, myös koulutuksissa ja joissain terapiatilanteissa. Olen kuvataiteilija-toimintaterapeutti, ja Helkan hankin alun pitäen terapian avustajaksi. Helka toimii tällä hetkellä lähinnä lasten ja nuorten kaverikoirana työnkuvani ollessa aikuisneurologisessa kuntoutuksessa. Helkalla on luontainen kyky mennä häntä tarvitsevan lapsen luo kauniisti, ja lapsen pelätessä Helka jää rauhassa makaamaan paikalleen antaen epävarman lapsen tehdä itse aloitteen.



Helka on saanut rauhassa ja kiireettä kehittyä omaksi itsekseen. Terapian/ryhmien yhteydessä hänellä on aina oma paikka, jonne kenelläkään ei ole asiaa. Helka on saanut myös itse lähestyä halutessaan. Helka on aina vapaana tapaamisissa.


Helka on päässyt pennusta saakka isoveljen mukaan paimentamaan. Helka osoittautuikin oikein rohkeaksi ja päteväksi pikku paimentytöksi, ja pääsi alle vuoden iässä tekemään oikeita töitä biotoopille yhdessä veljensä kanssa.

Helkan voima on riittänyt liikuttamaan yksin 70 uuhen laumaa, ja Helka teki oikein näppäriä hakuja ja poispäin ajoa pienemmillä ryhmillä.

Helka työsti rohkeasti myös sonnivasikoita, ja toimii ylipäätään hyvin silloin, kun toiminta on koirasta loogista (ruokapaikalle, aitaukseen, pihattoon, paikalla pitoa lääkkeiden annon ajan, jne.).  Harmillisesti hyvin alkanut työskentely loppui reilu vuoden ikäisenä emännän kiireiden takia. Koska työskentely toimii aika kapealla viettialueella intensiivisesti, on Helkaa mahdoton kouluttaa silloin tällöin "aitaushinkkaustreenissä".


Helka viettää kesäisin aikaa mökillä saaressa. Helka pitää veneilystä


ja on hienosti omalla muutaman hehtaarin tontilla joka on vain osaksi aidattu.


Mökillä koiria aktivoidaan henkilöetsintä-, jälki-, ja esine-etsintätreeneillä, ja Helkalla on oikein tarkka hajuaisti. Jälkeä Helka tekee tarkasti ja nenä uppoaa syvälle jälkiin. Helka palkkautuu etsintätöissä ruualla, ja esineet ilmaisee pysähtymällä nenä kiinni esineessä. Helka on tehnyt eri alustoilla maksimissaan 800m jälkiä erilaisilla kulmilla.

Helka on tehnyt vain vähän henkilöetsintää, ja on päässyt veljensä Hukan kanssa mukaan pelastuskoiraharjoituksiin. Ajan puutteen vuoksi olemme lopettaneet lajin.

Esine-etsintä ja nosework ovat uusimmat valloitukset, joista nosework onkin Helkan lempipuuhaa.




Tällä hetkellä Helka harrastaa rallytokoa ja tokoa. Helka palkkautuu parhaiten leikillä, jossa saa kiskoa itse valitsemaansa lelua ja voittaa sen. Helka ei aluksi palkkautunut ruualla temppuja harjoitellessa, mutta kun olemme kehittäneet vuorottelua ja vaihtokauppaa, on Helka oppinut myös namipalkkoihin. Helkaa koulutetaan positiivisilla metodeilla operantisti ja tarjoamisen kautta, ja kohteiden avulla oppiminen on Helkan lempijuttuja.


Arki on yllättävän helppoa energisen tytön kanssa. Helka pysyy vapaana pihassa, vaikka yksi aidoistamme on vain 40cm korkea. Tämä lienee osaksi mallista opittua, sillä paimenemme Hukka pysyy pihassa myös. Helka kulkee vieressämme sijaitsevissa metsissä osaksi vapaana, mutta Helkalla on kohtalainen riistavietti, joten lähtee kauriiden ja jänisten, kettujen ja kissojen perään palaten aina kuitenkin minuutin sisällä. Lähellä autoteitä en ottaisi riskiä. Helka viettää päivät pihalla myös talvella, ja puuhastelee omiaan, Hän on taitava metsästäjä, ja myyrästää mielellään ja tehokkaasti.





Talutinlenkeillä Helkaa ovat aina kiinnostaneet ihmiset ja koirat, ja hän haluaisi tervehtiä myös niitä murisevia ja räyhääviä ohikulkevia koiria. Meillä vieraita koiria ei saa tervehtiä ilman lupaa, ja olen opettanut porrastetusti, että aina saa namin kun luopuu vastaantulevasta koirasta ja odottamalla voi saada tervehtiä. Helka haukkuu todella harvoin ja yleensä innosta, eikä ole ikinä haukkunut pihalla kuin oravat ja linnut. Kotona Helka viihtyy perheen kanssa sohvalla.


Helka rakastaa erilaisia rapisevia ja kolisevia alustoja, ja on aina tunkenut putkiin, pressuihin ja rikkonut jäätä jne. Helka ei välitä koneiden äänistä, ja remontoidessamme mökkiä pitää olla varovainen, koska Helka tunkee jiirisahaan yhtäkkiä, sirkkeliin, syliin kun poraa jne. Helka ei välitä ilotulituksista, ei äänistä eikä välähdyksistä. Helka ei reagoi vastapäisessä saaressa tapahtuvaan sorsastukseen eikä starttipistoolin ääneen.
Helkalla on loputon usko ihmiseen, siihen että lopulta saa kaikki rakastamaan itseään, ja Helka on hyvin aktiivinen kaikissa arjen puuhissa.


Helka on ensimmäinen koirani, jolle ei ole jäänyt traumoja muiden koirien hyökkäyksistä vaikka onkin saanut muutamia kertoja hampaista karanneilta koirilta. Helka tulee kaikkien koirien kanssa toimeen, tosin leikkii hyvin avoimesti ja fyysisesti mistä kaikki koirat eivät pidä.


Helka ei tee mitään vastentahtoisesti: Helkan kanssa on tärkeää luoda ensin luottamus, sitten yhteistyö ja palkkaus ja rakentaa rauhassa lyhyistä toistoista onnistumisia. Helkalta ei voi vaatia mitään pakolla, vaan Helka toimii energisesti ja hienolla moottorilla kun tekee oman ihmisen kanssa yhdessä. Kun Helka tekee kanssani yhdessä, antaa hän kaikkensa ja luottaa itseensä ja siihen, että arvostan häntä aina.


Helka on mukanamme vaeltamassa Lapissa sekä keväthangilla että syksyisin pattikoiden. Helka jaksaa aamusta iltaan eikä ole toistaiseksi osoittanut kymmenenkään päivän jälkeen väsymyksen merkkejä, vaan aina yhtä iloisesti ja energisesti herää aamuun ja uusiin haasteisiin.

Helka on ylipäätään aina hyväntuulinen ja läheisyyttä sekä yhdessä tekemistä kaipaava ihana tyttönen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti